SOK:N UUDEN LOGISTIIKKAKESKUKSEN ENERGIAKAIVOT VALMISTUIVAT.
Sipoon Bastukärrin teollisuusalueen suurhankkeessa on energiakaivojen poraustyöt saatu valmiiksi. SOK:n logistiikkakeskuksen ja energialaitoksen maanrakennus- ja perustustyöt aloitettiin joulukuussa 2009. Valmistuessaan 2012 laitos on Suomen suurin maalämpöön perustuva energiantuotantolaitos.
Tom Allen Oy urakoi hankkeen energiantuotantoon liittyvät energiakaivot ja tähän liittyvän tekniikan. Puolet logistiikkakeskuksen tarvitsemasta energiasta tuotetaan maalämmön avulla, jota varten alueelle porataan 165 lämpökaivoa. 300 metriä syvät kaivot muodostavat energiavaraston, jota hyödynnetään sekä lämmitykseen että jäähdytykseen.
