As Oy Stallbacken – Maalämpö kaukolämmön tilalle kerrostaloon

Pyydä tarjous

Lohjalaisen As Oy Stallbackenin idea maalämpöprojektista lähti käyntiin, kun 70-luvulla rakennetun kerrostalon lämmityskustannukset olivat nousseet liian korkeiksi. Tarkan seurannan tuloksena taloyhtiössä oli havaittu kaukolämmön hinnan nousseen viimeisen viiden vuoden aikana huomattavasti. Arviot kaukolämmön hintakehityksestä eivät myöskään näyttäneet kovin ruusuisilta. Jotain oli siis tehtävä.

Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Christer Isaksson

Paremmin ei olisi voinut mennä.

Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Christer Isaksson

Kilpailutus ratkesi tarkimman laskelman ja suunnitelman tarjonneelle

Erilaisten ratkaisujen vertailussa maalämmön puoleen käännyttiin erityisesti sen tuomien taloudellisten säästöjen vuoksi. Myös nykyaikaiset säätölaitteet ja kulutuksen seurantaan vaadittava tekniikka saivat taloyhtiön kallistumaan maalämpöjärjestelmän puolelle – niiden tiedettiin tuovan lisäsäästöjä lämmityskuluihin.

Viiden eri tarjouksen kilpailutuksessa hintaluokka pysyi kaikissa suhteellisen samalla tasolla, mutta Tom Allen Oy (nykyinen Tom Allen Senera) erottui edukseen tarkoilla laskelmillaan ja suunnitelmillaan. ”Saatiin yksityiskohtainen tarjous, missä oli kaikki tarkasti eritelty, jotta projektivalvonta onnistuisi helpommin”, kiteyttää taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Christer Isaksson valinnan perusteita.

Maalämpöprojekti sujui yli odotusten

As Oy Stallbackenin asukkaat olivat oikein tyytyväisiä maalämpöprojektinsa etenemiseen. Toukokuun 2014 alussa laitettiin toimenpidelupahakemus Lohjan kaupunkiin vireille ja lupa porauksille saatiin lausuntokierroksen jälkeen heinäkuun alussa.

Lämpökaivojen poraukset alkoivat heti luvan saamisen jälkeen ja ne sujuivat asukkaiden mielestä oikein mukavasti. Lämmityskatkoksilta ja suuremmilta meluhaitoilta vältyttiin, kun poraukset suoritettiin kesälomakaudella.

Porausten jälkeinen asennus eteni rivakasti ja asiantuntevasti johtaen siihen, että koko projekti valmistui jo ennen sovittua deadlinea. Järjestelmä hurahti käyntiin syyskuun puolivälissä, sopivasti ennen lämmityskauden alkua.

”Paremmin ei olisi voinut mennä!”, myhäilee hallituksen puheenjohtaja, joka on valvonut projektin etenemistä tarkasti koko sen toteutuksen ajan.

Stallbackenin-maalampolaitteisto
As Oy Stallbacken maalampoon

As Oy Stallbackenin maalämpöprojekti

  • Kohde:  Kolmikerroksinen kerrostalo 
  • Rakennusvuosi: 1974
  • Asuntoja: 25
  • Lämmitettävä pinta-ala: 1 875 m²
  • Asennettu lämpöpumppu: 2 x 60 kW 
  • Lämpökaivot: 10 kpl, syvyys 214 m
  • Lämmityskulut ennen maalämpöä:  n. 43 000 e/v
  • Lämmityskulut maalämmöllä:  n. 14 900 e/v
  • Säästöt maalämmöllä: n. 28 100 e/v (n. 65 %)
Lisää asiakkaidemme kokemuksia

Lue lisää asiakkaidemme kokemuksia

Olemme asentaneet ympäristöystävällisen ja lämmityskustannuksia säästävän lämpöpumppujärjestelmän lukuisiin pientaloihin, taloyhtiöihin ja liikekiinteistöihin. Lue, miten projektit sujuivat asiakkaidemme näkökulmasta!

Lue lisää